MIK� ON LEADER+?



LEADER+ on Euroopan unionin yhteis�aloiteohjelma. Sen avulla kehitet��n maaseutua. LEADER+ -ohjelman tavoitteena on uusien ideoiden kokeilu maaseudun kehitt�misess�. T�m� voi sis�lt�� esimerkiksi uusien tuotteiden, palvelujen ja tuotantomenetelmien kehitt�mist� tai uudentyyppist� yhteisty�t� kehitt�mistoimenpiteiss�.

Kehitt�minen perustuu alueelliseen kehitt�missuunnitelmaan, jolla on haettu mukaan Suomen LEADER+ -ohjelmaan. Suomessa on valittu 25 toimintaryhm�� toteuttamaan LEADER+ –toimintaa. Yksi niist� on Ouluj�rvi LEADER ry. Kaikille ryhmille on annettu tietty m��r� rahaa kehitt�missuunnitelman toteuttamiseen. Ryhm�t  voivat tukea alueella toteutettavia kehitt�mis-, investointi- ja koulutushankkeita. Tuki annetaan avustuksena. Avustus haetaan toimintaryhm�lt� laatimalla hankesuunnitelma ja t�ytt�m�ll� hakulomakkeet.

LEADER+ -toimintaa ohjaavat ns. toimintaryhm�t, jotka ovat yleens� yhdistyksi�. Niiden hallitukset arvioivat hankkeiden tarkoituksenmukaisuuden ja p��tt�v�t voiko hakija saada rahoitusta.
 


Ent� Ouluj�rvi LEADER?

Ouluj�rvi LEADER ry perustettiin vuonna 1996, kun ensimm�inen LEADER kausi k�ynnistyi ja Ouluj�rvi p��si mukaan LEADER II –toimintaan. Yhdistyksell� on t�ll� hetkell� yli 200 j�sent�. J�seniksi voivat liitty� yksityiset henkil�t, yhdistykset, kunnat, yritykset ja kyl�toimikunnat.

Ensimm�inen Ouluj�rven alueen kehitt�misohjelma perustui alueella tehtyihin kylien kehitt�missuunnitelmiin. Vuosina 1997-1999 rahoitettiin 92 hanketta, kehitt�mishankkeita ja investointeja. Hankkeisiin k�ytettiin yhteens� noin n. 2,2 milj. euroa (13 milj. mk). Toiminta-alueena oli Paltamo, Vaala, Vuolijoki ja Kajaani osin.

Uusi, nykyisin toteutettava LEADER+ k�ynnistyi toukokuussa 2001. K�ynnistymist� edelsi suhteellisen pitk� hakuprosessi. Ensimm�iset rahoitusp��t�kset hakijoille tulivat syksyll� 2001. Ouluj�rvi LEADER ry:n toiminta-alue on laajentunut Puolangalle ja koko Kajaaniin.

LEADER+ -ohjelmaa toteutetaan vuosina 2001-2006. Julkista rahaa on k�ytett�viss� hankkeisiin noin n. 3 milj. euroa (18 milj. mk). Rahaa voidaan k�ytt�� yhdistysten, yritysten, kuntien ja yksityisten henkil�iden toteuttamiin hankkeisiin. Menossa oleva ohjelmakausi kannattaa hy�dynt�� ideoiden toteuttamiseen.


Ouluj�rvi LEADERin tavoitteet

Alueesta elinvoimainen, monipuolisesti yhteisty�t� tekev� kansainv�linen maaseutualue
Alueella aktiivisia kyli�, joilla omaehtoista kehitt�mistoimintaa
Alueella tuottavaa, monipuolista matkailuyritt�mist�
Alueen tuotteita verkoston kautta k�ytt�jille
Tietotekniikan hy�tyk�ytt� ty�ss� ja arkip�iv�isten asioiden hoitamisessa
Palveluiden j�rjestelyj� helposti k�ytett�v�ksi

 


Ouluj�rvi LEADER ry:n Toimintasuunnitelma 2001 - 2006
pdf -tiedostona, tiedoston koko 520 kt.